Pienoisevankeliumi

Rippikoulu

Mukavaa yhdessäoloa, jonka aikana mietitään uskoon ja elämään liittyviä ajatuksia ja kysymyksiä. Rippikoulu on ainutlaatuinen mahdollisuus myös pysähtyä, kaiken hauskan lomassa miettimään elämää suurempia kysymyksiä. 

Rippikoulussa tutustutaan kristinuskon sisältöön, kotiseurakuntaan sekä sen toimintaan. Mietitään ja kysellään mitä usko on ja mitä meidän omassa elämässämme se merkitsee. Etsitään yhdessä eväitä elämäämme varten. Sekä tietysti vietetän yhdessä hienoja hetkiä laulaen, pelaillen ja leikkien. Mutta ei myöskään voida unohtaa että vietetään aikaa luonnon keskellä. 

Rippikoulu kestää noin puoli vuotta. Rippikoulu koostuu opetuksesta, erilaisista tapahtumista ja tutustumiskäynneistä. Kesän leirijaksolle voivat osallistua kaikki jotaka ovat hyväksytysti suorittaneet tutustumisjakson (rippikouluvihko tulee olla täynnä) sekä ulkoläksyt. Rippikoulun yhteydessä saat lahjaksi Raamatun. 

Rippikoulussa on mukana pappi, nuorisotyöntekijä, kanttori sekä diakonissa. Mahdollisuuksien mukaan rippikoulussa on mukana myös kesäteologi sekä tietenkin isosia. Seurakunnan rippileirille ja rippikouluun kuuluu myös mahdollisuuksien mukaan erilaiset vieraat ja vierailut. 

Jeesus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28: 18-20) 

 

 

RIPPIKOULUMAKSUT 

 

PYHÄRANNAN SEURAKUNNAN JÄSEN 

PYHÄRANNAN SEURAKUNTAAN KUULUMATON 

  1. Rippikoululainen 

100 € 

140 € 

Alennettu sisarhinta 

60 € 

 

Kolmas sisarus samassa ryhmässä 

0 € 

 

RIPARI 2024

Aloitus viikonloppu 15.-17.9.23

 

 

Rippikouluun kuuluu leirin lisäksi kotiseurakuntaan tutustumista (Joista osa päivistä ennalta määrättyjä) sekä 2  yhteistä viikonloppua sekä yhdet lauantai oppitunnit.

 

 

Ennaltamääritellyt päivät:

 

 

Meritörmän ankkuri ja risti

Ota yhteyttä

Kasvatustyöntekijä
Viestintäpalvelut

Työhöni kuuluvat:

  • Varhaiskasvatus ja perhetyö
    • Päiväkerhojen suunnittelu ja toteutus
    • 4-vuotis synttärit
    • Perhekerho
  • Varhaisnuorisotyö
    • Aamunavaukset
    • kerhotyö
    • 10- synttärit
  • Partio
    • Seppona toimiminen
  • Nuorisotyö
    • Isoskoulutus
    • Kerhonohjaajakoulutus
    • Nuortenillat
  • Rippikoulutyö