Kaste:

Lapsi on Jumalan suoma ihme ja lahja. Hän on juhlan arvoinen. Kaste on paitsi hieno juhla niin myös kirkon pyhä toimitus, jonka myötä lapsesta tulee kirkon jäsen ja Jumalan lapsi.

Lapsi voidaan kastaa, jos vähintään toinen vanhemmista on kirkon jäsen. Kaste tulisi kirkkojärjestyksen mukaan järjestää kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä.

Kastettava tarvitsee kaksi kummia, jotka ovat Suomen evankelisluterilaisen kirkon konfirmoituja jäseniä. Kummeja voi olla enemmänkin. Kummina voi toimia myös henkilö, joka kuuluu luterilaisen kirkon toimittaman kasteen hyväksyvään kristilliseen kirkkokuntaan.

Kastejuhla voi olla pieni tai suuri. Se voidaan järjestää joko kotona, kirkossa tai juhlatiloissa. Seurakunnan tilojen varaaminen kastejuhlaan voidaan tehdä kastetta varatessa. Seurakuntakoti on ilmainen kastetilaisuuksia varten, kuten tietysti kirkkokin.

Pappi ottaa kasteperheeseen yhteyttä ja sopii ajan keskustelulle. Keskustelussa käydään läpi käytännön järjestelyjä.

Seurakunnasta saapuva lapsen tietojen ilmoituslomake pyydetään palauttamaan kirkkoherranvirastolle viikkoa ennen kastepäivää. Seurakunnan velvollisuutena on selvittää kummien kummikelpoisuus sekä se että lapsen nimi täyttää nimilain vaatimukset.

Lapselle voidaan antaa nykyisen lainsäädännön mukaisesti enimmillään 4 etunimeä.

Seurakunnalla on lainatavissa ilmaiseksi myös kastemekko.

Aikuisen saama kaste:

Jos kastettava on alle 15-vuotias nuori/lapsi niin kaste järjestetään hyvin samalla tavalla kuin lapsenkin kaste.

15-vuotiaan tai vanhemman on suoritettava rippikoulu ennen kastetta. Aikuisellekin kastettavalle tarvitaan kaksi kummia.


Kirkkoherranvirasto
Puhelin 02-8258085

Ristentie 15
23950 Pyhäranta

Avoinna arkisin ti ja to 9.00 - 12.00