Messu

Pyhärannan kirkko
5. sunnuntai loppiaisesta
Messun eli ehtoollisjumalanpalveluksen aiheena on "Kahdenlainen kylvö". Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä, joka kylvää hyvän siemenen peltoonsa. Mutta myös hänen vastustajansa kylvää siemenensä. Kummankin kylvämä siemen kasvattaa oman satonsa, mutta ihminen ei kykene aina arvioimaan, missä kulkee Jumalan ja pahan valtakunnan raja. Vasta Jumala tekee oikean erottelun aikojen lopulla. Uskovien tulee sen tähden antaa Jumalan sanan vaikuttaa. Näin he kestävät toistensa heikkouksia odottaessaan Jumalan korjuuaikaa.
Liturinen väri on vihreä.
Messussa palvelevat vt. kirkkoherra Matti Nikkanen ja kanttori, dir.cant. Kari Kesäläinen.
-
Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
Linkki avautuu uudessa välilehdessä