Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Urkutehtailija Jens Zachariassen
Jens Alexander Zachariassen s.24.5.1839 Broager Tanska, k.14.6.1902 Helsingin diakonialaitoksessa 63v.), oli tanskalaissyntyinen urkujen valmistaja joka asui Suomessa vuodesta 1870 lähtien. Nya Pressen (15.2.1889) sanomalehden kirjoituksen mukaan tehtaassa työskenteli vuonna 1889 25 henkilöä. Hänen urkutehtaansa toimi Uudessakaupungissa vuosina 1870-1916 ja poika Axel Gabriel Z. (s.1870-k.1937) toimi urkutehtaan johtajana vv.1902-1916 ja urkutehdas on valmistanut yli 110 urut, joista on nykyään jäljellä parikymmentä. Zachariassen pystytti Uudenkaupungin kirkkoon 28 äänikertaiset urut, jotka oli tehnyt hänen sukulaisensa Marcussen. Ensimmäiset omat urkunsa Zachariassen valmisti Keski-Porin kirkkoon (korvattu myöhemmin). Tehtaan valmistamat urut ovat korkealuokkaisia. Aluksi tehtaassa valmistettiin mekaanisia urkuja, mutta uuden "virtauksen" mukaan siirryttiin valmistamaan pneumaatiisia urkuja 1890-luvulla. Urkujen sointi edustaa täysromantiikkaa ja on lämpimän sävyinen ja kirkas sisältäen mm. huilu- ja viuluäänikertoja.
Tehdas oli aikoinaan Pohjoismaiden suurin urkujen rakentaja. Huomattavimmat sen valmistavat urut olivat Viipurin tuomiokirkon urut (1895, 45 äänikertaa), jotka olivat valmistuessaan Suomen suurimmat sekä urut Moskovan keisarilliseen oopperaan. Nykyään jäljellä olevia uruista suurimmat ovat Loviisan kirkossa (1898, 35 äänikertaa, laajennettu 1971).
Zachariassen toimi myös laivanvarustajana ja hän oli osakkaana 30 vuoden aikana 7 eri purjealuksessa. Hän osti 1893 Uudenkaupungin Kainpirtissä toimineen Lejmanin väkipyörätehtaan ja muodosti siitä Nystads Mekaniska fabrik och ångkvarn nimisen yrityksen. Zachariassen perusti tämän yrityksen yhteyteen myös Sakun höyrysahan joka toimi aina vuoteen 1957 saakka.
Zachariassenin kuoltua (1902) hänen perillisensä perustivat J. A. Zachariassen & Co nimisen yhtiön joka jatkoi Zachariassenin laivanvarustustoimintaa. Zachariassenin varustamo oli 1922 Suomen suurin tonnistolla mitattuna. Varustamon vuonna 1936 hankkima 6537 bruttorekisteritonnin S/S Kronoborg oli 1930-luvun lopulla Suomen suurin kauppalaiva. Varustamoa johti Zachariassenin poika Alexander Gabriel Zachariassen (1870–1937) ja vuodesta 1937 tämän poika Berndt Zachariassen (1909–1995). Alexander Zachariassen perusti Tampereen Epilään Oy Excelsior Ab:n metallitehtaan, jossa valmistettiin erilaisia pienmetallituotteita kuten rakennus-, vene- ja valjasheloja, saksia, ruokailuvälineitä ja sotavuosina myös kenttäpakkeja. Vuonna 1924 Alexander Zachariassen perusti Laatokan Puu Oy:n vaneritehtaan Lahdenpohjan kauppalaan Laatokan rannalle. Zachariassenin suvulla oli myös vaneritehdas Heinolassa.
Luettelo Zachariassenin urkutehtaan valmistamista uruista sekä urkujen korjaus ja äänikertojen lisäystöistä
Tiedot on koonnut Kari Kesäläinen v.2010.
Lähteet: Erkki Valangin urkukirja, Kansallisarkiston digiarkiston vanhat sanomalehdet
1. 1872 Pori opus 1, 28/II (Barker-kevennin eli mekaanis-pneumaattinen koneisto), vihitty
käyttöön helluntaina v.1872, hinta 18000 mk. Tarkastanut R. Faltin helsingistä.
Urkukonsertin pitivät la 25.6.1872 Richard Faltin helsingistä ja Oskar Pahlman turusta.
Purettu julkisivua lukuun ottamatta v.1915. (soittopöytä srk-yhtymän varastossa)
(Sanomalehti Helsingfors Dagblad n:o 157, 11.6.1872)
2. 1872 Perniö 13/II m, hinta 7700 mk, uudistettu ja laajennuttu (Kangasalan Urkutehdas)
v.1913 15/II, 4 uutta äänikertaa, hinta 2200 mk, purettu v.1924. Uusiin urkuihin
käytetty 13 Zachariassenin äänikertaa edellisistä uruista, julkisivu poistettu vuonna 1924.
3. 1873 Ylistaro 14/II m, hinta 15000 mk, romutettu v.1952
4. 1874 Uskela/Salo-Uskela 13/II m, hinta 9000 mk, purettu 1936 (osia uruista asehuoneen
ullakolla ja 9 –äänikertaa Zachariassenin uruista)
5. 1875 Kauhajoki 12/II Mb (I sorm.), hinta 13000 mk. Uudelleen rakennuttu v.1903 19/II pn.
Purettu julkisivua luukuun ottamatta v.1955. Julkisivu paloin kirkon palossa v.1956.
6. 1875 Maalahti 14/II m, hinta 11200 mk. Vihitty käyttöön 21.5.1875, korjattu 1896,
purettu 1969 uudelleen rakennusta varten ( vanhasoittopöytä museossa), Zachariassenin
julkisivu edelleen käytössä.
7. 1875 Solf /Sulva,Vaasa, Mustasaari 9/I m liitejalkio, hinta 600 mk, purettu v.1942.
J. A. Zachariasssenin julkisivu ja kaappi edelleen käytössä.
8. 1876 Kvevlax/Koivulahti 12/II, hinta 9500 mk, asennus lukkari Johan Wilhelm Hanelius
(1854-1900) oli ollut 1874-1876 työssä Zachariassenin urkutehtaassa.
9. 1876 Lapua 14/II m, hinta 11000 mk, uudelleen rakennettu v.1915 23/II pn, romutettu 1938,
joista 7 äänikertaa uusiin urkuihin. Nykyisissä Kangasalan urkutehtaan uruissa
v.1938 on 18:sta äänikerrassa Zachariassenin pillejä vuosilta 1876 ja 1915.
10. 1877 Hattula 15/II m, hinta 12000 mk, laajennettu v.1914, uudelleen rakennus v.1927,
purettu v.1990. Vuoden 1991 uusien urkujen julkisivu on Zanhariassenin uruista v.1877
ja Basun 16` on Vähänkyrön Zachariassen-uruista v.1878
11. 1877 J.W. Durchman, (Oliko entinen Ruoveden kirkkoherra lääninrovasti Josef Wilhelm
D. joka vihittiin papiksi vuonna 1828 ? )
12. 1877 Lohja 18/II m, hinta 13400 mk, urut purettu ja siirretty varastoon v.1966 ja edelleen
myyty romuksi v.1990.
13. 1877 Naantali 20/II m, hinta sis. leht. korj. yht, 24400 mk), vihitty käyttöön 28 10.1877.
Julkisivu oli arkkitehtri C.J. von Heideken. Romutettu v. 1952. Soittopöytä on Turun
Sibelius-museossa). Satakunnan kansa 12.6.1875: ”ne maksavat 18000 mk ja työn valmis
1877”. Suomalainen Wirallinen Lehti no 131 3.11.1877 ” Urkuin Wihkimys. Naantalin
kirkkoon on herra J. Zachariassen rakentanut urut, jotka wiime launnuntaina wihittiin
tarkoitukseensa. Jumalanpalveluksen päätyttyä walittiin urkuinsoittajaksi
koulunopettaja Saarinen.”
14. 1877 Pyhämaa, opus 7/II m, hinta 3310 mk, laajennettu ent. Askaisten kirkon urkujen (v.1899)
entisillä Subbass 16 ja Gedackt 8 jalkio äänikerralla v.1985.
15. 1878 Ilmajoki 16/II m, hinta 14.000 mk, vihitty käyttöön 26.8.1878. Vaasan Sanomat
no 31 2.9.1878 kirjoitti jopa että ”.. kiitollisuuden muistoksi h:ra Zachariassenille
hankkimaan kauniin kultasormuksen, jota eräässä tilaisuudessa hänelle kuroitettiin”.
Uudelleen rakennus J.A. Zachariassen (J.G. Lindqvist) v.1916 24/II joissa oli 10 vanhaa
äänikertaa, purettu ja myyty Rantsilan (nyk. Siikalatvan srk). kirkkoon v. 1951,
romutettu v.1966.
16. 1878 Nagu/ Nauvo, laajennus 16/II, Zacharias oli laajentanut Olof Schwannin urkuja (1791)
4 äänikerralla.
17. 1878 Paimio 13/II m, hinta 10500 mk. Valmistuneet helmikuussa v.1879. Äänikertamuutoksia
Kangasalan urkutehdas v. 1920. Paimiolainen talousneuvos Julius A. Ernvall on
lahjoittanut urut Tuupovaaraan kirkkoon vuonna 1951. Kunnostustyö ja äänikerta
muutoksia v.1970. Urut ovat edelleen käytössä.
18. 1878 Vähäkyrö 14/II m, purettu julkisivua lukuun ottamatta v.1962. Uudelleen rakennus
v. 1962 joista julkisivu ja 5 äänikertaa edellisistä uruista. Vuoden 2000 uruissa edelleen
Zachariassenin julkisivu.
19. 1879 Turku(Kaarina v.1991 asti) Pyhän Katariinan kirkko 8/I m, Purettu julkisivua
lukuun ottamatta v.1926, julkisivu poistettu v.1971.
20. 1879 Kiikala 6/II liitejalkio, hinta 4500 mk, vihitty käyttöön Marianpäivänä v.1879,
tarkastanut O. Pahlman turusta, romutettu v. 1957. 4 äänikertaa uusiin urkuihin.
Soittopöytä ja penkki kirkkomuseossa.
21. 1879 Laihia 21/II m, hinta 18000 mk, Äk-muutoksia (JAZ) v.1899, romutettu 1943.
22. 1879 Liperi 16/II m, hinta 15000 mk (muunneltu edelleen käytössä), (äänikerta 937,50 mk)
Lopputarkastus 11.10.1879 Lauri Hämäläinen.
23. 1880 Laitila 13/II m, romutettu 1926, julkisivu ja 7 äänikertaa uusiin vuoden 1926 urkuihin.
Zachariassenin julkisivu poistettu kirkon korjausvuonna 1968. Urut siirrettiin pois keskilaivasta ja ahdettiin vasempaan takaholviin, jolloin julkisivuksi jäi vain urkupillit. tämä toinen urku on romutettu v.1975. (14-äänikertaa; Åbo Underrättelser n:o 197, 23.7.1880)
24. 1880 Somero 19/II m, hinta 14500 mk, alkuperäinen, lopputarkastus Oscar Pahlman, vihitty
käyttöön 30.5.1880, restauroitu v. 2000, edelleen käytössä..
25. 1880 Turku lukkari-urkurikoulu 9/II m, siirretty Turun Kakskerran kirkkoon 1939,
romutettu v. 1967, ( KLOCKARE- OCH ORGELNIST SKOLAN I ÅBO,
Morgonbladet no 282, 3.12.1878)
26. 1881 Lohtaja 14/II m, hinta 11500 mk, purettu 1946.
27. 1881 Närpes/Närpiö 20/II m, hinta 16000 mk, siirretty Rangsbyn rukoushuoneeseen
1950-luvulla.Lopputarkastus Lukkari Isak Alenius, vih. käyt. 14.8.1881, alkuperäinen.
28. 1881 Turun keskusvankilan kirkko (Kakolan kirkko) 3/I m, liitejalkio, romutettu.
29. 1881 Kokemäki 17/II m, hinta 13000 mk, romutettu 1953
30. 1881 Halikko, laajennus ja uudistustyö 18/II m (Anders Thule v.1851). Uusi erillinen
soittopöytä ja koneisto, uudet palkeet, uusi II sormio, jolla 4 uutta äänikertaa ja
paisutuskaappi.
31. 1881 Moskova keisarillinen oopperan urut.
Hopeamitalli Moskovan näyttelyssä.
Hopeamitallin saiwat: Kivipaino-osakeyhtiö helsingistä, kivipainoteoksista; Holmstén,
Porista, merikronometeristä; J.A. Zachariassen Uudestakaupungista, kirkkouruista jne..
(Helsingin Wiikko-Sanomia n:o 42, 20.10.1882)
32. 1881 Turun tutkintavankilan kirkko (Turun lääninvankilan kirkko) 3/I m,
poljettava ilmananto, säkeistönappulat, urut ovat säilyneet alkuperäisenä edelleen.
33. 1881 Humppila 7/II m, paloivat kirkon mukana 1.1.1917.
34. 1882 Huittinen 23/II m, hinta 17200 mk, Tarkastanut 176.8.1882 tirehtööri Lauri Hämäläinen
helsingistä. Purettu julkisivua lukuunottamaatta 1935. Uudelleen rakennettu
äänikertamuutoksilla v. 1935. Julkisivu levitettynä ja 12 Zachariassenin äänikertaa
käytössä. (Finlands Allmänna Tidning no 196, 25.8.1882)
35. 1882 Pyhäjärvi (ent. Oulun lääni) ensimmäinen urku 14/II m, urut tuhoutuivat kirkon
palossa 1895. (toinen urku Z. Pyhäjärvelle v.1908)
36. 1882 Vehkalahden kirkko/Hamina, 16/II m, hinta 12000 mk, tarkastanut urkuri
L. Hämäläinen Helsingistä laajennustyö Albanus Jurva 18/II v. 1901.
Uudelleen rakennus Kangasalan Urkutehdas 26/II pn vuonna 1920. Käytetty 12 vanhaa
Zachariassenin äänikertaa ja julkisivu, romutettu 1964.(Morgonbladet n:o281,2.12.1882)
37. 1882 Hauho 15/II m, hinta 12032 mk, vihitty adventtina, vaurioitunut 1918, romutettu
v.1959, julkisivu tallennettu museoon. Julkisivu ja osa säilyneiden äänikertojen pilleistä
otettu uudelleen käyttöön vuoden 2003 uruissa.
38. 1883 Kisko 13/II m, hinta 9500 mk, vihitty 12.8.1883, äänikerta muutoksia v. 1915 + 3, lisätyt
äänikerrat poistettu v.1974 korjausten yhteydessä, edelleen käytössä muunneltu.
39. 1883 Tyrnävä 14/II m, hinta 12000 mk, tarkastuslausunto Anton Kunelius 20.10.1883,
uudelleen rakennus v.1909, purettu1978. Zachariassenin julkisivu nykyisissä uruissa.
40. 1883 Iisalmen vanha kirkko (Iisalmen maaseurakunnan kirkko) 18/II m, hinta 15000 mk,
julkisivu arkkitehti F.A. Sjöstsöm. edelleen käytössä. restauroitu vv.1965, 1976 ja 2001
41. 1884 Iitti 16/II m, hinta 13600 mk. Tarkastanut L. Hämäläinen, purettu julkisivua
lukuunottamatta v.1960. Nykyisissä v. 2001 urussa on Julkisivu ja 10 äänikertaa
Zachariassenin uruista.
42. 1884 Jalasjärvi 14/II m, hinta 10600 mk, romutettu ja siirretty 5 äänikertaa uusiin urkuihin
v.1957
43. 1884 Pyhäjärvi Viipurin lääni, 14/II m, purettu v.1902 (Tiedot vanhoista urkukirjoista, jotka ovat virheellisiä. Urkuja ei ole koskaan rakennettu.)
44. 1885 Jomala 16/II m, hinta 12500 mk, romutettu v.1960
45. 1885 Masku 8/II m, hinta 6400 mk, purettu uudelleenrakennusta varten v.1972, lisätty
4 äänikertaa. Uudelleen rakennus Urkurakentamo Heinrich.
46. n.1885 Helsinkin vankila/Söörnäisten vankila 4/I m, liitejalkio, romutettu v.1930.
47. 1886 Turun Rouvasväen Raamattuseura (rouvasväen rukoushuone) 8/II m,
lahjoittanut kauppias Wigelius, uudelleen rakentanut kangasalan Urkutehdas v.1912,
romutettu v.1969
48. 1886 Nousiainen 12/II m, hinta 9200 mk, romutettu v.1968.
Ilmalaatikot olivat alun perin Zachariassenin keksimää mallia, jossa laatikon poikki
kulkeva lanka avasi pyöreän soittoventtiilin kussakin äänikertakanavassa.
Laatikko epäonnistui ja tilalle tehtiin Z:n silloisen työnjohtajan Johan Kaupelinin
suunnittelema riippuventtiililaatikko. Kaupelinin siirryttyä Kangasalle B.A.Thulé
haki 1886 patentin samantyyppiselle ilmalaatikolle(”patenttilaatikko”).
(Rautioaho: Suomen urut 2006)
49. 1886 Jyväskylä kaupunginkirkko 11/II m, hinta 7500 mk, laajennus ja uudistus Albanus
Jurva 14/II m+pn, soittopöydän siirto eteen v.1903. Siirretty Kemin maaseurakunnan
kirkkoon v.1924, romutettu v.1975.
50. 1885 Bromarv (Tammisaaren srk.yht.) opus 47 13/II, hinta 11000 mk. Lahjoittanut
merikapteeni Fredrik Moberg turusta, valmistunut 16.8.1885, uudelleen rakennus
Heinrich v.1968. Urut paloivat kirkon mukana v.1979.
51. 1885 Virrat opus 48 14/II m, hinta 11200 mk, tarkastanut urkutirehtööri Hämäläinen
helsingistä su 24.10.1885 (Waasan Lehti no 87, 31.10.1885), romutettu v.1940,
7 äänikertaa siirretty vuoden 1940 Kangasalan urkuihin, josta Zachariassenin
4 äänikertaa vuoden 1980 Kangasalan urkuihin.
52. 1887 Kivennapa 12/II m, Zacharias oli lisännyt 3 äänikertaa v.1903 yhteensä 15 äänikertaa,
romutettu v. 1929.
( Kirjoitus Kivennavan ja Viipurin uruista Helsingfors Dagblad n:o 352, 28.12.1887)
53. 1887 Nakkila 12/II m, hinta 8900 mk, valmistuneet jouluksi 1887, romutettu 1937.
54. 1887 Humppila 7/II m, paloivat kirkon mukana 1917
55. 1887 Viipuri maaseurakunnan kirkko 27/II pn.(Barker-kone), hinta 20500 mk.
(Viip.pit hist. kirja s.135), Urkujen osat oli kuljetettu meriteitse ILMA-nimisellä laivalla Uudestakaupungista Viipuriin (Åbo Tidning no 189 16.7.1887), lopputarkastus 3.12.1888, (Viipurin Sanomat v.1888) tarkastajat Richard Faltin ja Th. Sörensen. (Turun Lehti 23.9.1886 Urkujen tilaus Viipurin maaseurakuntaan). Urut tuhoutuivat kirkon mukana sodassa v.1939-40.
56. 1888 Uusikirkko Tl / Kalanti v. 1935/ nyk. Uudenkaupungin seurakunta 13/II m,
lahjoittanut kauppias Johan Henrik (ei J.N.) Lindroth, purettu 1938, joista oli
8 äänikertaa siirretty seuraaviin Kangasalan urkuihin, romutettu v.1987.
57. 1888 Pietarsaari maaseurakunnan kirkko 18/IImpn, hinta 14000 mk,
tarkastaja Vaasan kaupungin urkuri dir.cant. R Hasselblatt, romutettu v.1966.
Nya Pressen no 231, 27.8.1887. ” …en 18 stämmig orgel a 13,700 mark pris..”
58. 1889 Käkisalmi 10/II m, urut paloivat kirkon mukana v.1934
59. 1887 Tammisaari-Tenala (Tenhola) opus 56 14/II mB, hinta 10800 mk, tarkastanut
Waasan kaupungin urkuri dir.cant. R. Hasselblatt marraskuussa v.1888, edelleen
käytössä. muunneltu. (Waasan lehti no 93 1.12.1888)
(Folkwännen lehti no 107. 11.5.1887. Hinta 10800 mk)
60. 1888 Tarvasjoki, opus 58 8/II mp, hinta 5500 mk, äänikertamuutoksia Soitinhuolto
Hirvenoja v.1967, uudelleenrakennus v.1973. Julkisivu ja 6 äänikertaa käytössä
v.1973 uusissa uruissa.
61. 1888 Pertteli opus 60 10/II m, hinta 7500 mk, purettu v.1939, 9 äänikertaa uusiin urkuihin,
julkisivun osia ja soittopöytä museoon. (Helsingingfors Dagblad n:o 122, 4.8.1888)
En tiotämmig orgel har hos orgelbyggaren Zachariassen i Nystad bestälts för S:t Bertils
kyrka. Orgelns pris är 7,600 mk.
62. 1889 Vårdö (Sund-Vårdön kappeli srk) opus 62 8/II m, hinta 5630 mk, vihitty 7.7.1889.
Urut lahjoitti laivuri Leander Olofsson puolisonsa Ulrikan kanssa. Purettu uudelleen
rakennusta varten 1975, julkisivu ja 6 alkuperäistä äänikertaa.
63. 1888 Sipoo( Sibbo) opus 66 16/II mpn, hinta 11000 mk. Urkujen on sanottu olleen
ensimmäiset Zachariassen-urut, joiden koneistossa käytettiin pneumatiikkaa.
Purettu v. 1951, julkisivun puuosat säilytettävänä lehterillä.
64. 1889 Vehmaa 15/II mB (barker-kevennin I-sormiolla), hinta 11000 mk, tarkastanut urkuri
Bahlman Turusta 22.11.1889.Purettu julkisivua lukuunottamatta v.1957
65. 1889 Ulvila 13/II m, hinta 9000 mk, romutettu 1939, tarkastanut Heikki Nisonen (s.2.1.1855)
urkuri Porista. 28.9.1889 (Lounas no 79 4.10.1889)
66. 1890 Isojoki 18/II mB, hinta 14000 mk, lahjoittanut rautakauppias Henrik Koskinen
(ei A. Koskinen). Purettu ja uudelleen rakennettu 1971 (V. Virtanen).
Nykyisissä uruissa Zachariassenin julkisivu ja 15 äänikertaa.
67. 1890 Petäjävesi 14/II mpn, hinta 14000 mk, romutettu 1943
(Wiipurin Sanomain 27.9.1891 mukaan Zachariassaen oli käyttänyt opus numeroja 50
ylöspäin)
68. 1891 Kurkijoki 16/II mpn, äänikerta muutoksia v.1924. Kirkko vaurioitui sodan aikana
v.1941. (Lappeenrannan Uutiset 16.4.1891: …Zachariasssen tuo ensi awovedellä
urut Kurkijoen kirkkoon…)
69. 1890 Taivassalo lisäys opus 68 15/II mpm, hinta 11000 mk, julkisivu Carl Wåhlström v.1767,
purettu 1966.
70. 1891 Rauma, opus 69 20/II mpn, hinta 14000 mk, lahjoittanut merikapteeni Johan Ludvig
Stenius. Julkisivu Strömbäckin uruista. Uruissa oli Suomen ensimmäinen yleispaisutin.
Soittopöytä Rauman kirkon museossa. (ps. hinta 137000 mk. Tarina Rauman lehdessä
9.6.1888), Laajennus Kangasalan urkutehdas + 5 vuonna 1936, hinta 189750 mk.
Lopputarkastus Ilmari Krohn 28.11.1936. Koneisto myyty ja siirretty Pyhärannan
seurakunnan kirkkoon v.1965. Walckerin urkujen julkisivu suunnitellut kirkkoarkkitehti
Josef Stenbäck v. 1909. Zachariassenin 20 äänikertaa + 5 Kangasalan äänikertaa, edellee käytössä
J.A. Zachariakseninurkujen soittopöytä Rauman kirkon tornissa säilytettävänä
71. 1891 Lappeenranta, Lappeen Marian kirkko opus 70 20/II pn, hinta 14900 mk, vihitty
käyttöön 22.11.1891, tarkastanut Tirehtööri Faltin helsingistä, purettu julkisivua
lukuunottamatta v.1929. Vuoden 1929 uusiin urkuihin julkisivu ja 27 äänikertaa
zachariassen-uruista. Julkisivu käytössä edelleen vuoden 1967 uruissa.
72. 1891 Pornainen 8/II m, hinta 5000 mk. Urut paloivat kirkon mukana vuonna 1918. Osa
pilleistä (5 äänik.) ehdittiin pelastaa. Vuoden 1924 uruissa oli 5 äänikertaa Zachariassenin
palaneista uruista. (romutettu 1977)
73. 1892 Eurajoki opus 76, 14/II mpn, hinta 14000 mk, lahjoittanut Eurajoen lukkarin poika
Turun apteekkari Carl Lindeman ja puolisonsa Maria, valmistunut jouluksi 1892,
purettu v.1969, Zachariassenin julkisivu edelleen vuoden 1970 uruissa.
74. 1892 Hämeenlinna 20/II pn, hinta 15000 mk, julkisivu arkkitehti Josef Stenbäck,
Soittoventtiilipalkeet kumikangasta, purettu uudelleen rakennusta varten v.1927.
Uudelleen rakennus Kangasalan Urkutehdas 20/II pn, äänikertamuutoksia v.1948,
romutettu v.1963.
75. 1892 Hanko opus 74 12/II pn, hinta 12000 mk. Myyty vuonna 1931 Västanfjärdin kirkkoon.
Näillä uruilla Zachariassen osallistui Moskovan teollisuus näyttelyyn.
(Finland no 277, 28.11.1892)
76. 1892 Siuntio 13/II npm, hinta 9000 mk, julkisivu edellisistä uruista, romutettu
julkisivuineen v.1969.
77. 1893 Kärkölä 11/II mpn, hinta 7400 mk, juhannusaattona 1893 tarkastanut Oskar Merikanto
helsingistä, romutettu v.1966. (Savo-Karjala n:o 71, 30.6.1893)
78. 1894 Oripää 8/II mpn, hinta 5000 mk, tarkastanut tirehtööri D. Bahlman turusta 2.6.1894
(Turku Lehti no 67 12.6.1894),äänikertamuutoksia v. 1962 Kangasalan Urkutehdas,
purettu julkisivua lukuunottamatta v.1973, 2 äänikertaa uusiin urkuihin. Vuoden 1973
uruissa on edelleen Zachariassenin julkisivu.
79. 1894 Kymi/Kotka-Kymin srk-yhtymä 15/II mpn, hinta 11200 mk, romutettu 1951,
80. 1895 Lapinjärvi/Lappträsk 16/II m. Vuoden 1862 Theodor Buchert-urkujen 12/II uudistus ja
laajennustyö 16/II m, hinta 5500 mk, Korjaustyön tarkastanut O. Merikanto,
romutettu 1934. (Uusimaa n:o 82 22.10.1895)
81. 1895 Espoo/ tuomiokirkko opus 86, 15/II pn, hinta 12000 mk, vihitty jouluna 1895,
äänikertamuutoksia kangasalan Urkutehdas v.1922, romutettu 1966.
(Hufvudstadsbladet n:o 23 25.1.1896)
82. 1895 Viipuri Agricolan kirkko eli Tuomiokirkko vv. 1925-1940, 45/III pn, hinta 30000 mk.
Viipurin uudenkirkon urut 45-äänikertaa 30000 mk.(Åbo Unferrättelser no 83, 27.3.1895)
Valvoja: säveltäjä Emil Tiworin Wiipurista. Päivälehti 8.7.1894.
83. 1895 Miehikkälä 14/II mpn, hinta 9600 mk, äänikerta muutoksia v. 1963 Soitinhuolto
Hirvenoja, purettu uudelleen rakennusta varten v. 1979, Zachariassenin 10 äänikertaa ja
julkisivu uusissa v. 1980 uruissa.
84. 1895 Tikkurilan srk, Pyhän Laurin kirkko, Vantaan srk 18/II nB, hinta 14000 mk,
tarkastuslausunto Oskar merikanto 29.6.1895, uudistanut Kangasalan Urkutehdas 20/II
v.1925, purettu julkisivua lukuunottamatta v. 1973, julkisivu käytössä vuoden 1976
uruissa.
85. 1895 Houtskär (Houtskari) Neitsyt Marian kirkko 6/I m, hinta 3500 mk, siirretty
vuonna 1954 Korppoon Norskatan kirkkoon jossa ne ovat edelleen käytössä
(Åbo Underrättelser no 18, 20.1.1895)
86. 1896 Perniön Yliskylän (Överby) kirkko 6+1/I mpn, hinta 3100 mk, laajentanut Kangasalan
Urkutehdas 9+1/II v.1913, romutettu 1971
(Åbo Underrättelser no 176, 2.7.1896 ja Turun lehti 7.1.1896 n:o 2 sivu 3)
87. 1896 Juankoski 7/II m, hinta 5300 mk, purettu v.1970 ja julkisivu tallennettuna sakastissa
88. 1896 Vampula 12/II mpn, hinta 7400 mk, romutettu v.1965
89. 1896 Kullaa/Ulvilan srk v. 2005 11/II mpn, hinta 7500 mk, kuutio palkeet vaihdettu
laskospalkeisiin v. 1967, edelleen käytössä.
90. 1897 Peräseinäjoki 15/II pn, hinta 9000 mk, romutettu 1964
91. 1897 Nedervetil / Alaveteli 10/II m, hinta 5650 mk, Zachariassenin viimeinen listelaatikko,
vihitty 18.7.1897, uudelleen rakennus Kangasalan Urkutehdas v. 1975, Zachariassenin
8 äänikertaa ja julkisivu edelleen käytössä.
92. 1897 Helsinki sokeainkoulu 4/I m, liitejalkio C-c1, tarkastanut O. Merikanto,
romutettu v.1948
93. 1898 Viipurin Ruotsalais-saksalaisen kirkon entiset V. Meyer urut v.1839 on myyty
Ylitornion srk:n kirkkoon v.1895, hinta 5000mk. Zachariassen on pystyttänyt ja lisännyt näihin
urkuihin 4 äänikertaa vuonna 1895.
Ylitorniossa urkujen käyttö lakkasi 1920-luvulla urkujen huonokuntoisuuden vuoksi ja ne
romutettiin v.1939 kirkon purkamisen yhteydessä. Ps. Sanomalehdessä urkuja myydään
v. 1897 ja Ylitorniossa mainitaan urkujen pystytyksen tapahtuneen jo vuonna 1895?
Ny orgel. orgelbyggaren11.3.1897 Aftonposten no 58
94. 1898 Puumala 18/II pn, hinta 10180 mk (Mikkelin Sanomat no 86, 28.7.1898), tarkastanut
urkutaiteilija O. Merikanto helsingistä (Sanomalehti Mikkeli no 108 26.9.1898).
Purettu v. 1925 uudelleen rakennusta varten (Kangasalan urkutehdas). Zachariassenin 18
äänikertaa ja julkisivu säilytetty v. 1925 sekä vuoden 1962 uruissa edelleen käytössä.
95. 1898 Angelniemi (Halikko) 6/II m, hinta 3400 mk, Urut hankittiin seurakuntalaisten
lahjoitus varoilla, edelleen käytössä, alkuperäinen.
96. 1898 Helsingin musiikkiopisto/Konservatorio 7/II
pn, uudistustyö Albanus Jurva. Erkki
Valanki on merkinnyt urut Zachariassenin tekemiksi, mutta wräässä Aarne Wegeliuksen kirjeessä niiden sanotaan olleen Jurvan tekemät. Ilmeisesti Jurva oli uudistanut nämä
alunperin Zachariassenin tekemät urut, sillä niiden pillimateriaalia vuonna 1952 tutkittaessa havaittiin seitsemästä äänikerrasta neljän olevan todellakin saksalaista tekoa ja vain kolmen olevan Zachariassenilta. Näiden seitsemän äänikerran lisäksi uruissa oli kolme uudempaa Kangasalan äänikertaa vuodelta 1922.
97. 1898 Suonenjoki 15/II pn, hinta 9000 mk, romutettu 1957
98. 1898 Viipuri Ruotsalais-Saksalainen kirkko (Pietari-Paavalin kirkko). 25/II pn,
hinta 15000 mk. Tarkastus eli syynit pidetty16.1.1898. Allekirjoitus Th. Sörensen ja
professori Homilius. Viipurin Sanomat 18.1.1898.
Viipurin ruotsalainen srk:n myynti-ilmoitus: ”Kirkkourut myydään nykyisestä olevista
uruista on 21 heläjävää ääntä jaettuna kahteen manuaaliin ja bedaliin sekä ovat
täydellisessä soittokunnossa.” Wiipuri no 58. 11.3.1897. Myynti ilmoituksessa mainitut
( Aftonposten no 58, 11.3.1897. Hinta 15000 mk) (Östra Finland no 57 10.3.1897)
99. 1898 Loviisa 35/III pn, hinta 26500 mk, julkisivu arkkitehti Jac. Ahrenberg, sähköpuhallin
v.1923. laajennustyö toteutettiin kahdessa vaiheessa: 1970 Urkurakentamo Heinrich vaihtoi urkuihin
uuden saksalaisen nelisormioisen soittopöydän, joka liitettiin sähkökoneistolla entisiin ilmalaatikoihin.
Vuonna 1971 urkuihin lisättiin selkäpillistö (ViekkoVirtanen). Julkisivu: konservaattori Thorvald
Lindqvist. Suurimmat käytössä olevat Zachariassenin urut
100. 1899 Hankasalmi 20/II pn, hinta 12800 mk, julkisivu F.A. Sjöstöm, Lopputarkastus Oskari
Merikanto, vihitty käyttöön 13.8.1899. Peruskorjattu vv.1980 (Heinrich) ja
1998 (Jouko Pirkkanen), edelleen käytössä.
101. 1900 Saltvik 9/II pn, hinta 5500 mk, romutettu 1934 ( Åland no 97 2.10.1900)
102. 1901 Karjaa Mustion kirkko 10/II pn, äänikerta muutoksia v.1967 (Kangasalan
Urkutehdas), purettu uudelleen rakennusta varten v. 1976. Julkisivu ja Zachariassenin 5
äänikertaa vuoden 1976 uruissa käytössä.
103. 1901 Kylmäkoski 7/II pn, hinta 3500 mk, romutettu 1933, 6 Zachariassenin äänikertaa
siirretty vuoden 1933 urkuihin.
104. 1902 Ypäjä 10/II pn, hinta 5000 mk, tarkastanut O. Pahlman turku, romutettu 1940
105. 1902 Keitele 12/II pn, hinta 6600 mk, uudistanut kangasalan Urkutehdas v. 1919 14/II pn,
romutettu 1963.
106. 1902 Tammisaari/ Ekenäs J.A. Zachariassenin tekninen uudistustyö Anders Thulén (v.1844)
urkuihin. Uusi soitto- ja rekisterikoneisto ja erillinen soittopöytä, yksi uusi äänikerta,
uudet yhdistimet ja paisutuskaappi toiselle sormiolle.
107. 1903 Kalajoki Albanus Jurvan v.1902 kesken jääneen urkujen valmistus 24/II, 12000 mk
josta Zachariassenin osuus 3600 mk, vihitty käyttöön 1.11.1903.
108. 1904 Alahärmä 20/II pn, hinta 12000 mk, äänikertamuutoksia Albanus Jurva 1920 ja
kangasalan urkutehdas v.1962, purettu uudelleenrakennusta varten v.1976.
Zachariassenin 12 äänikertaa ja julkisivu edelleen käytössä..
109. 1905 Kauhava 15/II pn, paloivat kirkon mukana 1921
110. 1906 Heinävesi 25/II pn, hinta 14000 mk,, dispositio Elias Kahra, äänikertamuutoksia v. 1959
Suomen Urkuhuolto( dispositio Matti Taranto. Purettu uudelleen rakennusta varten
vuonna 1980. Zachariassenin 19 äänikertaa ja julkisivu vuoden 1981 uusissa uruissa.
(Suur-Savo n:o 64 6.8.1906, urkujen hinta 14300 mk)
111. 1908 Pyhäjärvi (ent.Oulun lääni), (toinen urku) 20/II m, hinta 11200 mk, purettu v.1969.
Julkisivu ja 9 äänikertaa Zachariassenin uruista nykyisessä soittimessa (v.1970).
112. 1910 Velkuan kirkko/Naantali 6/II mpn., alkuperäinen
113. 1911 Kökar( kuuluu Ålands södra skärgårdsförsamlingiin) 6/II m,
siirretty kotiseutumuseoon v.1991, kunnostus soittokuntoon Hans Heinrich v.1995.
114. 1912 Kiuruvesi 20/II pn, hinta 12000 mk, urut tuhoutuneet kirkonpalossa 23.7.1937.
115. 1912 Brändö 6/II mpn, purettu uudelleen rakennusta varten vuonna 1966 (Veikko Virtanen).
Julkisivu, jalkion ilmalaatikko, erillinen soittopöytä ja penkki soittokoneisto sekä
4 äänikertaa ovat edelleen käytössä alkuperäisestä Zachariassenista.
116. 1915 Sund Zachariassenin urkujenlaajennustyö13/II (Aners Thulén opus 13 /Im v.1860)
117. 1916 Ilmajoki 24/II pn, hinta 12000 mk, uudelleen rakennus ja laajennustyö.
(Katso Ilmajoen v.1878 Zachariassenin urku), myyty 1951 Rantsilan kirkkoon.
118. 1916 Hirvensalmi (J.G.Lindqvist †) 15/II pn, hinta 25000 mk, uusisoittopöytä saksasta
v.1926 (alkuperäinen soittopöytä Turun Sibelius-museossa) urkujen siirto ja äänikertamuutoksia v. 1962, romutettu 1989.
Uusikaupunki rukoushuone ????.
LAAJENNUSTYÖT
119. Turku Tuomiokirkko korjaus ja laajennustyö Gustaf Anderssonin urut 54/III m. Zachariassennin korjaustyö ja lisäyksenä kolme uutta ääniketaa Barker-kevennin I ja II sormiolle sekä jalkioon.
120. 1878 Nagu/ Nauvo, laajennus 16/II, Zacharias oli laajentanut Olof Schwannin urkuja
(1791) 4 äänikerralla.
121. 1881 Halikko, laajennus ja uudistustyö 18/II m (Anders Thule v.1851).Uusi erillinen
soittopöytä ja koneisto, uudet palkeet, uusi II sormio, jolla 4 uutta äänikertaa ja
paisutuskaappi.
122. 1895 Lapinjärvi/Lappträsk 16/II m. Vuoden 1862 Theodor Buchert-urkujen 12/II
uudistus ja laajennustyö 16/II m, hinta 5500 mk,
Korjaustyön tarkastanut O. Merikanto, 4 uutta äänikertaa
123. 1903 Kalajoki Albanus Jurvan v.1902 kesken jääneen urkujen valmistus 24/II, 12000 mkjosta Zachariassenin osuus 3600 mk, vihitty käyttöön 1.11.1903
124. 1916 Ilmajoki 24/II pn, hinta 12000 mk, uudelleen rakennus ja laajennustyö
8 uutta äänikertaa. (Katso Ilmajoen v.1878 Zachariassenin urku), myyty 1951 Rantsilan kirkkoon.
125. 1902 Tammisaari/ Ekenäs J.A. Zachariassenin tekninen uudistustyö Anders Thulén (v.1844)urkuihin. Uusi soitto- ja rekisterikoneisto ja erillinen soittopöytä, yksi uusi äänikerta,uudet yhdistimet ja paisutuskaappi toiselle sormiolle.Yhteensä 124 uutta urkua, 4 lisäystä, yksi keskenjääneen urun valmistus sekä pienempiä töitä.
Sanomalehti Finlans no 299, 29.12.1890
Till romersk-katolska kyrkan härstädes har enl. P:lehti betälts en ny orgel från Zachariassons
orgelfabrik i Nystad.
Turun Tuomiokirkon urkujen korjaus
Turku Lehti no 112 25.9.1894
Tuomiokirkon urkujen korjaus alkoi viime lauantaina, jonka tähden jumalanpalveluksissa tuleetäytettäväksi ainoastaan yksi osa urkujen äänistä. Joku pienempi aika tulevat urut olemaan ihankäyttämättä. Työn tekee urkujen rakentaja hra J.A. Zachariassen Uudestakaupungista.
Keksintö
Lounas no 13 15.2.1888
Nakkilan kirkon uudet urut
”Arvostelussaan huomauttaa hra Risonen erittäin hra Zachariassenin keksimästä uudesta ilmalaatikkomallista, joka kumoaa ilmanvaihdon ja kosteuden hankaluudet. Jokaisella pillillä on näet oma ilmaala-aukko suorastaan ilmalaatikos.
Toinen sievä laitos, josta tarkastaja erittäin on huomauttanut on päämanuaalin paisutuskone, jolla silmän räpäyksessä saapi kaikki äänijaksot soimaan, polkemalla erästä pedaalin yläpuolelle sijoitettua rautaista poljinta.”
Urkujen tarkastus Ruotsissa
Suomen kansa n:o 4 24.1.1903
Herra Oskar Merikanto ja urkujenrakentaja, herra J.A. Zachariassen Uudestakaupungista, ovat saaneet Vesteråsin kirkkoneuvostolta Ruotsissa vastaanottaa toimen: tarkastaa uudet urut Vesteråsin tuomiokirkossa, jotka ruotsalainen urkutehdasliike Åkerman & Kumppanit on sinne toimittanut. Uudet urut lienevät ensimmäiset Ruotsissa jotka ovat varustetut pneumaattisella mekaniikalla, jota vastoin meillä kaikki uudemmat urut ovat sellaisella mekaniikalla varustetut. Tarkastuksen jälkeen tulee herra Merikanto vihkimään uudet urut kirkkokonsertilla sunnuntaina t. k. 25 päivänä.
Näyttelyt
Uusi Aura no 174, 2.8.1906
”Kuopion maaviljelysnäyttelyyn on Turun rautatieaseman kautta lähetetty näyttelytavaraa noin 35000 kiloa etupäässä maaviljelyskaluja. Urkuteollisuutta valaistaakseen on tehtailija J.A. Zachariassen Uudestakaupungista lähettänyt 8000 kiloa urkujen osia.”
Rauman Lehti 25.11.1891 no 94, sivu 2
Uudet urut täkäläistä kirkkoa warten – kauan odotetut – saapuivat tänne J.A. Zacharisassenin urkutehtaasta. Niitä par´aikaa asetetaan paikallensa, johon asettamistyöhön tietysti wielä kuluu useita wiikkoja.
Sata urkua
Uudenkaupungin Sanomat no 24, 293.1899
Sata urkua on valmistanut kaupunkimme urkutehtailija konsuli J.A.Zachariassen.
Tapauksen johdosta hän piti pidot työmiehilleen viime perjantaina Salmella, jonne osanottajia oli karttunutkin noin 60 henkeä. Iloisen ja hilpeän mielialan vallitessa syötiin yhteinen illallinen ja leikkien ja tanssien jatkettiin tätä muistojuhlaa.
Tilaisuudessa puhui konsuli Zachariassen ja kiitti työmiehiään, joista useat ovat olleet jo yli 25 vuotta hänen palveluksessaan.
Viimeiset urut jotka tästä tehtaasta ovat valmistuneet, olivat Loviisan kirkkoon. Hankasalmen kirkkoon tulevat urut ovat puolivalmiit.