Ryhmän toimintaan voivat osallistua konfirmoidut alle 29 vuotiaat nuoret.

 

Nuorten vaikuttajaryhmätoiminnalla pyritään vahvistamaan nuorten osallisuutta. Kuulluksi tuleminen vahvistaa osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemusta ja samalla se lisää yhteisöön kuulumisen tunnetta. Osallisuudessa on kyse kristillisen identiteetin vahvistamisesta, siitä että voi kokea olevansa osa itselleen merkittävää yhteisöä, tulla siinä kuulluksi ja vaikuttaa sen toimintaan ja päätöksiin.

 

Kirkkojärjestyksen luku 10 § 4 

”Lapsen edun edistämiseksi kirkon viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arvioinnin tekee se viranomainen, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta.

Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi seurakunnan on asetettava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vaikuttajaryhmä voi olla usean seurakunnan yhteinen.

Vaikuttajaryhmän tehtävänä on vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon sekä osallistua seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikuttajaryhmään valittavien tulee olla konfirmoituja alle 29-vuotiaita seurakunnan jäseniä.”

Ota yhteyttä

Kasvatustyöntekijä
Viestintäpalvelut

Työhöni kuuluvat:

  • Varhaiskasvatus ja perhetyö
    • Päiväkerhojen suunnittelu ja toteutus
    • 4-vuotis synttärit
    • Perhekerho
  • Varhaisnuorisotyö
    • Aamunavaukset
    • kerhotyö
    • 10- synttärit
  • Partio
    • Seppona toimiminen
  • Nuorisotyö
    • Isoskoulutus
    • Kerhonohjaajakoulutus
    • Nuortenillat
  • Rippikoulutyö